Suntuubin tarinat

Tiesittekin varmaan, että tämä sivusto on elänyt myös Suntuubissa. Siinä kirjoitetut tarinat on laitettu tänne muistoksi. (Listattu uusimmasta vanhimpaan)


Lilian Avery

19.05.2020 18:47
SUDEN ARVOITUS
osa 5
(kertoja ei ole enää minäkertoja!)
Lilian ja Dumbledore saapuivat ovelle. Dumbledore avasi oven, ja he astuivat sisään. Se oli vain hiukan erilainen kuin Lilianin koti nykyisyydessä. Taulut olivat samat, huonekalut olivat samat, vain seinät ja lattia oli erilainen. Seinissä ei ollut sama lämminhenkinen tapetti, ja lattia oli kylmää kiveä. Kartano näytti kolkolta. Eteishallista lähti portaat ylös. Ylhäältä kuului ääniä, ja Lilian ja Dumbledore suuntasivat sinne. Kaksi lasta nauroi lastenhuoneessa, kun Lilianin isä teki sauvallaan erivärisiä kipinöitä.
Lilian hymyili surullisesti nähdessään itsensä ja siskonsa yksivuotiaina nauramassa kehdossa. Hänen siskonsa oli täysin hänen peilikuvansa, eikä heitä olisi erottanut, jos heidän vaatteissaan ei olisi ollut nimiä.
- Jack? Tule syömään! kuului Lilianin äidin, Auroran ääni keittiöstä. Jack napautti lähtiessään sauvalla mobilea, ja se alkoi pyöriä ja soittaa nukuttavaa musiikkia. Lasten luomet alkoivat painua, ja kohta kuuluikin tuhina kehdosta. Kehto keinui itsekseen, ja musiikki sammui, kun kumpikin oli nukahtanut.
Ikkuna oli jäänyt auki. Kylmä syystuuli heilutti verhoa, ja huone viileni. Ulkona oli melkein sysipimeää, sillä täysikuu valaisi hieman. Tammien siluetit piirtyivät kolkkona iltataivasta vasten. Yölinnut lauloivat ja jossain huhuili pöllö. Ilta tuntui rauhalliselta, mutta yhtäkkiä yölinnut hiljenivät. Jokin rapisi puistossa, kuului lehtien hiljaista havinaa. Rapsahdus, kun kynnet osuivat seinään. Äänekästä nuuhkintaa ja hiljaisuus.
- Voimme myös lähteä pois, jos haluat? Dumbledore ehdotti. Lilian pudisti päätään jännittyneenä. Hän katselisi loppuun asti. Kynnet rapsahtivat seinää vasten. kun otus kiipesi ikkunalle. Ihmissuden pää tuli esiin ikkunasta. Se nuuhki himoitsevasti kehtoa. Se nousi ikkunalle, loikkasi sisään ja meni kehdon luokse. Hän nuuhkaisi ja tarrasi toiseen hampaillaan. Se oli Ariana. Susi meni jo ikkunalle, mutta tönäisi jalallaan pöytää, jossa ollut lasipatsas tippui lattialle ja pirstoutui tuhansiksi sirpaleiksi. Äänen herättämänä Lilianin vanhemmat ryntäsivät huoneeseen. Aurora kirkui kauhuissaan nähdessään ihmissuden, Jack vetäisi sauvansa ja iski tainnututstaialla sutta. Susi vavahti ja pudotti lapsen hampaistaan. Se loikkasi ikkunasta alas ja ryntäsi metsään. Vauva-Lilian alkoi kirkua hyytävästi, ja Jack ryntäsi arianan luo. Lapsi oli veressä ja itki.
- Nyt olisi aika lähteä, Dumbledore sanoi hiljaa ja veti Liliania kyynärpäästä. He kohosivat lattiasta ja palasivat takaisin Dumbledoren työhuoneeseen.


Vastaus:
Hyvin kirjoitettu ajatuseula-seikkailu! Ihana tällainen salaperäinen tunnelma, ja sitten BOOM kaikki alkaa tapahtumaan. (XDDDD) 


Lilian Avery

12.05.2020 15:28

SUDEN ARVOITUS
osa 4
Elämä Tylypahkassa sujui joutuisasti. Paljon tapahtui, muun muassa Jack sai pesäpallon kokoisia paiseita yrttitiedossa naamaansa. Läksyt tulivat ja menivät, niin myös jälki-istunnotkin. Sitä tavallista elämää. Kunnes. Dumbledore pyysi illalla minut kansliaansa.
Kiipesin kierreportaat ylös huoneeseen. Dumbledore istui pöytänsä takana, ja penkeillä istui...
- Äiti? Isä? Mitä te täällä teette? kysyin hämmästyneenä. Äiti näytti riutuneelta ja isä huolestuneelta.
- Istu, ole hyvä, Dumbledore pyysi. Istuin alas hämmentyneenä.
- Mitä on tapahtunut? kysyin huolestuneena.
- Jack ja Aurora, uskon, että te pystytte kertomaan. Minä taidankin lähteä illalliselle, Dumbledore sanoi hymyillen. Hänen sinisissä silmissään pilkahti jokin, jota en tunnistanut. Ehkä haikeus? Dumbledore lähti.
- Lilian, isä aloitti vaikeasti. Katsoin häntä kummastuneena. Ennen niin suorasukainen ja vitsikäs isäni ei löytänyt sanoja!
- Lilian, sinulla on sisar.
- Mikä minulla on? kysyin ällistyneenä.
- Kaksoissisko, äiti tarkensi. Hänen silmäkulmissaan näkyi kyyneleitä.
- Täh?? Olen aivan pihalla. Kuka? Miksi ette ole kertoneet? kysyin äimistyneenä ja vihaisena.
- Ariana... Ariana on ihmissusi, isä henkäisi ja painoi päänsä käsiinsä.
- Ariana? Ihmissusi? kysyin aina vain hämmentyneemmin. Sitten tajusin. Se ihmissusi, jonka tapasin. Se, joka ei hyökännyt kimppuuni. Se, joka tajusi jotain. Se tajusi, että olen hänen siskonsa. Minun kaksoissiskoni oli hyökännyt Brent Hawkinsin kimppuun.
- Miksi ette ole kertoneet? kysyin vihaisena.
- Emme...
- Miksi hän ei asu luonamme? Siksikö, koska hän voi olla vaarallinen? Miksi!
- Lilian, hän on vaarallinen! äiti huokaisi. Kyyneleet valuivat hänen silmistään.
- Ariana vietiin pois, kun hänen kimppuunsa hyökättiin, isä sanoi.
- Kuka vei pois? KERTOKAA MINULLE KAIKKI! huusin. Olin raivoissani. Miksi? Oi miksi?
- Lilian. Kun olitte vuoden vanhoja, taloomme tunkeutui ihmissusi. Minä en osaa selittää... Se on liian vaikeaa, isä voihkaisi. Kuin tilauksesta, Dumbledore saapui huoneeseen.
- Herra Avery, minä tiedän, miten voit selittää. Sanoitta, Dumbledore sanoi.
- Älä herroittele minua, ole kiltti, isä sanoi. Dumbledoren silmät tuikkivat, kun hän otti pienen lasipullon ja avasi korkin. Hän laittoi pullon äidin poskelle niin, että siihen tippui yksi kyynel. Hän asteli kaapille ja otti sieltä kivisen astian. Rehtori kantoi astian pöydälle, ja kaatoi kyyneleen siihen.
- En usko, että haluatte elää sen uudelleen. Lilian voi tulla mukaani yksin.
Katsoin Dumbledorea hämmentyneenä. Mukaan mihin? Altaassa oleva neste näytti houkuttelevalta.
- Tule tänne, ja paina pääsi ajatusseulaan, Dumbledore ohjeisti. Nousin ylös kummissaan ja katsoin Dumbledorea se ei hymyillyt, mutta hänen kirkkaansiniset silmänsä loistivat.
Painoin pääni altaaseen. Siinä näkyi kotikartanoni. En nähnyt kunnolla... Oli pakko päästä lähemmäs... Nenäni osui nesteeseen, ja tunsin, kuinka jalkani irtosivat lattiasta ja syöksyin kohti kartanoa. Katselin hämmentyneenä kotiani. Se ei ollut aivan samanlainen. Tammet olivat pienempiä, eikä köynnöksiä ollut yhtä paljon. Dumbledore saapui viereeni.
- Mennään sisään.

Vastaus:
Upeaa ja jännittävää! No niin, suden arvoitus vihdoinkin hiukan valkeni! Uijui, jännitän seuravan tarinan ajatuseulaseikkailua! :D 

Delis Cober

11.05.2020 10:17
Luku kolme
Auto ja luuta
Poliisit saatteli mummon kohti poliisiautoa. Mummo istahti auton penkille ja mumisi taas jotain että "Tämä on väärinkäsitystä minun avain vain..."
Pian poliisiauto kurvasi jo pois Veitikaisenkadulta.
-Miksiköhän Modi oli teillä, ja mitä hän etsi, kysyi Henrietta ja katsoi minua.
-En tiedä, hän kyllä mumisi kokoajan jostain avaimesta ja että tämä on väärinkäsitystä.
-Mitä jos Modi oli kadottanut avaimet ja tuli hakemaan teiltä vara-avainta. Onko teillä Modin talon avaimet?
-On, sanoin ja me molemmat tajusimme mitä Modi oli täällä tehnyt. Katsahdimme toisiimme ja lähdimme juoksuun.
-Ei me mitenkään saada autoa kiinni, ja kun olemme perillä asemalla on jo voinut sattua vaikka mitä, sanoin hengästyneenä ja katsoin Henriettaa, joka hengitti myös raskaasti.
Emme olleet hyvin kaukana kotoa joten he lähtivät takaisin meille päin. Henrietta tiesi että, lähden aina Tylypahkaan ja että olen noita ja lennän luudalla, joten otimme luutani ja lähdimme yläilmoihin kohti poliisiasemaa. Ihmettelette varmaan "Mistä Henrietta tietää kaiken? No hänen isänsä on surkki ja äitinsä jästi joten Henrietan isä on kertonut kaiken. Henrietta oli ensin allapäin siitä että hän ei voisi taikoa, mutta sitten kun Henrietta ja Delis tapasivat he ovat tehneet kaiken yhdessä ja lukeneet Tylypahkan kirjoja. Takaisin tarinaan!"
Ilmavirta lipoi mukavasti hiuksia. Henrietta piti tiukasti kiinni Delistä joka ohjasi luutaa. Alla välkkyi niin kaupungit, kylät kuin joetkin.
Ihmiset olivat vain pieniä muurahaisia jotka kävelivät likaisilla teillä.
-Pidä lujaa kiinni, sanoi Delis. Henrietta tarraantui jaloillaan luutaan ja puristi käsillänsä Delisiä. Delis teki kiepin ilmassa ja hän jäi roikkumaan ylösalaisin.
-Vuhuu! Huudahdin ja roikuin ilman käsiä. Aivojen pienessä sopukassa oli ajatus, mitä jos tipun, ja käy huonosti. Käännähdin oikein päin ja hiukset olivat ihan hassusti, ja aloimme kikattaa, kun huomasimme miten hiuksemme olivat. Saavuimme juuri sopivasti asemalle.
-Autohan ei ole vielä tullut, Sanoi Henrietta, kun olimme laskeutuneet.
Piilotin luutani läheiseen pusikkoon ja katsoin näkikö kukaan meitä. Delis tai Henrietta eivät olleet huomanneet ikkunasta tirkistelevää poliisi-naista. Hän puhui radiopuhelimeen.
-Täällä Tuija Katukuja-Kepposesta lähettäkää vakooja meillä on omituiset tytöt pihassa, toisella oli luuta ja toinen tihrustaa tielle päin. Toinen tyttö piilotti sillä välin luudan pusikkoon. Kuitti. Tuija lopetti raportin ja alkoi seurata mitä tytöt tekivät. Pian poliisi auto kaarsi pihaan, mutta ulos ei tullutkaan naapurin mummo vaan vakooja. Hän piiloutui auton taakse ja tarkkaili sieltä tyttöjä. Autoon ajeli myös toinen auto jonka kyydistä nousi Modi ja muutama poliisi. Tytöt ryntäsivät heidän luokse.
-Tuo mummo on Modi ja hän on syytön, sanoin ja poliisit kääntyivät katsomaan minua.
-No miksi hän oli teidän talossa? Kysyi tyly poliisi.
-Hän etsi hänen vara-avainta, koska oli kadottanut sen ja meillä on vara-avain.
Poliisit kääntyivät katsomaan minua. Vuoroin minua ja vuoroin Modia.
-Onko se totta? Poliisi kysyi mummolta. Mummo nyökytti päätään ja yritti rimpuilla poliisien otteesta.
-No viemme sinut takaisin, he nousivat autoon ja päästivät mummosta irti. Auto kaarsi pois pihasta.
-No me kai lennämme sitten takaisin teille, sanoi Henrietta.
Emme ehtineet kääntymään kun mies laittoi kädet suullemme.
-Te ette lähde minnekään!


Vastaus:
Hui elämä, Modi olikin aivan syytön! OoO Onneksi sinä ja Henrietta saitte Modin vapaaksi. Ounou, kuka ei päästä heitä O.o odotan innolla jatkoa! 


Lilian Avery

10.05.2020 21:10
osa 3
SUDEN ARVOITUS
Istuin taikahistorian tunnilla takapenkissä. Keikuin tuolillani ja heiluttelin sauvaani. Binns kahlasi muistiinpanojaan läpi. Abigail vieressäni kirjoitti Binnsin puheita muistiin. Pyöräytin silmiäni. Miten se jaksaa? Osoitin sauvallani Jackia ja kolautin penkin jalat lattialle.
- Halkinaurus! kuiskasin hiljaa. Jack räjähti nauruun. Hän piteli vatsaansa ja tippui penkiltä. Kaikki hätkähtivät horteestaan ja katsoivat kummissaan Jackia. Jack kieri lattialla ja nauraa räkätti. Purskahdin nauruun. Binns katsoi meitä oudoksuen
- Rauhoittukaa! herra Tanner, mitä sinä naurat? Binns kysyi hiukan hädissään Jackilta ja yritti hiljentää heitä. Nauru tarttui kaikkiin. Pahin nauraja oli kuitenkin Jack Turner. Osa ryntäsi ulos luokasta. Binns yritti saada järjestystä luokkaan, mutta lopulta leijui liitutaulun läpi pois. Kohta koko luokka oli tyhjä lukuun ottamatta minua, Jackia, Abigailia, Tamaraa, Elisabethia, Kathleenia ja Lilyä. Tökkäsin lattialla hekottavaa Jackia kenkäni kärjellä.
- Lilian, sinä kirosit Jackin, Elisabeth virkkoi.
- Mitä väliä sillä on, Beth? virnistin.
- Sinä...olet... ilkeä! Jack puuskahti naurunsa välistä.
- Kiitos samoin, Jack! sanoin ja nauroin.
- Olikin hyvää vaihtelua Binnsin tylsyyteen! Tamara nauroi.
- Tunti oli vasta puolessa välissä! Abig yritti.
- Lopeta... Vastakirous! Jack räkätti ja kieriskeli lattialla.
- Okei... Lopeti! sanoin ja Jack huohotti lattialla. Hetken kuluttua Jack nousi seisomaan yhä huohottaen.
Miksi sinä juuri...minut kirosit? Jack kysyi.
- Satuit istumaan siinä sauvani edessä, selitin viattomasti ja kohautin olkapäitäni. Lähdimme luokasta, Jack yhä hihittäen kirouksen jälkimainingeissa. Käytävällä kuului hihitystä sieltä täältä. Ihmiset huikkailivat minulle: - Kiitos kun lopetit tylsän tunnin! joku vaalea hiirimäinen poika sanoi. virnistin takaisin.
- Jack ei taida olla yhtä kiitollinen, nauroin hilpeästi.
- Mitä meillä on seuraavana? kysyin Abigaililta.
- Muodonmuutoksia, hän sanoi kuivasti. Hän olisi halunnut mennä tunnin loppuun saakka.
- Ab hei! Ei tarvitse olla noin tylsä! Tamara nauroi hyväntahtoisesti. Kuljimme hilpeänä kohti muodonmuutosten luokkaa. Meillä ei ollut kiire, sillä tunnit eivät vielä loppuneet. Kiersimme hieman pidemmän reitin, sillä emme käyttäneet salakäytäviä.
Muodonmuutosten luokkaan astuessamme McGarmiwa katsoi minua tuimasti.
- Lilian Avery. Tule tänne, hän sanoi tiukasti. Astelin hymyillen hänen luokseen, vaikka tiesin, että luvassa olisi jälki-istuntoa.
- Niin, professori? kysyin hilpeästi.
- Kuulin professori Binnsiltä, että kirosit Jack Turnerin kikatuskirouksella. Miksi? McGarmiwa kysyi.
- Tylsät tunnit kaipaavat joskus piristystä, sanoin viattomasti. Oliko Binns rynnännyt McGarmiwan puheille? Olisin itse uskonut, että hän olisi lähtenyt opettajien huoneeseen sydänalaansa pidellen. Naurahdin. Binns oli uskomattoman tylsä aave, joka oli kerran herännyt sohvalta, lähtenyt tunnille ja jättänyt ruumiinsa sohvalle.
- Tämä ei ole naurun asia. Oppitunteja on kunnioitettava. Ketään ei saa kirota, ei oppitunnin aikana eikä käytävillä. Saat jälki-istuntoa, tänään kello yhdeksältä, saat kuurata palkintohuoneen pokaalit. Onko selvä? Hän kysyi pistävästi.
- Kyllä on, professori, sanoin alentuvalla äänellä. Vedin kasvoilleni katuvan ilmeen ja laahustin paikalleni. Heti istuttuani hymyilin jälleen hilpeästi. McGarmiwa pudisti päätään turhautuneena. Toivotonta! Ei oppilaat koskaan kuuntele!


Vastaus:
Hauska tarina, itsekin yhdyin oppilaiden nauruun :D. Hehe, tuntuu nyt jo että lajitteluhattu oli oikeassa lajitellessaan sinut Luihuiseen, :D haha xD. 


Delis Cober
04.05.2020 20:48
Luku kaksi
Poliisit ovella
-Tule nopeasti minun kotiini. Täällä on joku hiippailija, Delis sanoi ja hätääntyi. Oveen koputettiin taas.
-Okei. Tulen viivana, Henrietta lopetti ja lähti Delisille päin. Oveen koputettiin taas.
Delis ei osannut valmistautua. Hänen mielessä pyörivät vain ajatukset:
-Kuka siellä on, mitä hän haluaa, onko hänellä ase, ryöstääkö hän minut ja miten hän pääsi sisälle, mutta jos hän rikkoi ikkunan, se selittäisi kolahduksen.
yhtäkkiä ovenkahvaa liikuteltiin hiljaa alemmas, onneksi Deli hyppäsi takaisin tähän hetkeen ja otti tuolin äidin meikki pöydältä ja pani sen oven rivan alle. Niin hän sai vähän lisäaikaa. Hän hätäili ja yritti keksiä piilopaikkaa. Deli ehti sängyn alle, mutta tuoli alkoi hajota ja ovi aueta.
Ovi aukesi ja Deli näki jalat.
-Nuo jalat näyttävät hyvin tutuilta, Delis ajatteli ja teki pienen kurkkauksen sängyn alta.
-Hmm..... Kenen nuo kengät ovat? Hetkinen hänellä on kengät sisällä. Kuka pitää kenkiä sisällä, sehän on naapurin mummo Modin. Mutta mitä hän tekee täällä. Delis kurkkasi uudestaan.
Tällä kertaa mummo kaiveli meikkipöydän isoa sivulaatikkoa. kuulin vain pientä muminaa.
-Hyvät hyssykät missä se nyt on. Hmm. Ahaa täällä, eikun ei, mummo hörisi ja hänen perästään kuului: pruuut. Iljettävä kukkakaalin lemu levisi makuuhuoneeseen. Ajattelin nousta seisomaan ja avata ikkunat. Nousin, hiippailin mummon taakse ja huusin:
-Kädet ylös konna, älä yritä selitellä asiaa, koska poliisit ovat pian täällä, nostin kädet rintakehälle ja tein niistä pyssyn. Modi säikähti, käännähti ympäri ja kirkaisi.
-iiikk! Samassa ovikello soi.
Hymähdin niin pienesti, että mummo ei näkisi sitä. Tiesin että ovella olisi ollut oikeasti Henrietta kunnes ovelta kuului morea ja vihainen ääni.
-Avatkaa täällä on poliisi! Avatkaa täällä on poliisi. Minä ja Modi katsahdettiin toisii. Mummo alkoi änkyttää jotai jostakin avaimesta, väärästä ovesta ja lukottomasta ovesta.
Syöksyin alas ovelle. Ovella kökötti jästien poliisi. Poliisilla oli aurinkolasit silmien peitossa joten en tiedä minkälaiset silmät hänellä on, pitkä ruskea parta joka oli muotoiltu suipoksi. Miehen leuka ja otsa olivat myös hyvin kookkaat, isot hartiat jotka korostivatkin hänen lihaksikkaita käsiään. Hänellä oli myös piikikäs nenä jota korosti muhkeat ruskeat viikset.
-Poliisista päivää, sanoi mies hyvin miehekkäällä äänellä.
-Päivää, vastasin. Minusta olin poliisiin verrattuna melko pieni ja heikko.
-meille soitettiin, että täällä olisi ollut joku hiippailija.
-Joo. Hän on täällä ylhäällä, sanoin ja poliisi nyökkäsi minulle ja viittoi muille poliiseille missä hiippailija on. He lähtivät hiipien kohti yläkerran rappuja jotka olivat melkein ulko oven vieressä. Heidän perässä oli..
-Henrietta sinä tulit!
-Joo! ajattelin, että kutsuisin kaiken varalta poliisit, sanoi Henrietta ja hymyili herttaisesti.
Tunnelman rikkoi ylhäältä tuleva kauhea kolina. Hetken kuluttua alhaalle tuli Modi, poliisien saattelemana.

Vastaus:
Hui, mikä tarina! Naapurin mummo Modi varas, O.o, nyt on jotain kummallista varmaan tullut hakemaan! Onneksi Henrietta on tällain fiksu ja kun kutsui poliisit! (Oletan että tämä kuuli viimepuhelussa Delisin huolestuneisuuden) 

Delis Cober

30.04.2020 09:55

Luku yksi
kauhea kolahdus ja hiippailija talossa
Oli aikainen aamu.Huomenna lähdettäisiin Tylypahkaan. Delis heräsi äkäisesti siihen, kun äiti koputti oveen.
-Deli herätys! Tule syömään.
-Hmmmm.... Olin ihan unessa enkä tajunnut mistään mitään.
äiti avasi huoneeni oven ja sai huoneeseen paistetun pekonin tuoksun.
-Joo joo, Delis raahasi itsensä ovesta ulos ja keittiöön. Keittiönpöydällä oli munakasta, pekonia, croisanttia ja muuta hyvä. Deli muisti, että tänään juhlittaisiin minun synttäreitä.
-Hyvää syntymäpäivää pikku Deli, äiti ja isäpuoli lauloivat Delisille.
-Kiitos! Hymyilin ja avasin lahjan jota en ollut vielä huomannut. Se oli suopöllö.
-Vau! se on hieno, sanoin ja hymyilin.
-Mikä sen nimeksi tulee? Kysyi Erik.
-Hmm. En ollut miettinyt asiaa.
-Sen nimeksi tulee... Heidins.
-Onpas kaunis nimi.
-Tässä on sille myös kaulapanta, sanoi äiti ja antoi valkoisen kaulapannan.
Laitoin sen pöllön kaulaan. Se puri hellästi Delin kättä sanoakseen: Kiitos.Aamupalan jälkeen Delis jäi istumaan pöytään ja nauttimaan auringosta, joka heijastui ikkunasta takapihan terassille. Äiti ja Erik tekivät jo lähtöä töihin. He molemmat olivat töissä ministeriössä, ja siksi heillä ei riittänyt aika oikein kotona oloon.
-No me mennään nyt, huikkasi äiti eteisestä. Delis säpsähti ajatuksistaan. Hän oli suunnitellut mitä tekisi tänään, mutta ei ollu saanut aikaiseksi juuri mitään.
-Joo. Heippa! Tulee taas ikävä. Mutta oikeasti Deli oli keksinyt jotain mahtavaa. Äiti tuli vielä keittiöön halaamaan Delisiä ja antamaan vähän kaljuunoita.
-Mene vaikka ostamaan jotain kivaa, äiti hymyili ja lähti. Kuului vain, kun ovi meni kiinni.
Delisin sulle levisi pieni virne. Hän nousi pöydästä ja lähti olohuoneeseen. Olohuone oli vanhanaikainen, kun ovesta tullaan sisään on vastapäätä on liukuovi. Pian sen vieressä oli pieni pyöreä pöytä. Pöydällä on puhelin. Deli soitti Henrietalle.
-Noora Braxton puhelimessa.
-Moi! Tällä Delis, onko Henrietta kotona?
-Joo! Odota haen Henrietan. Kesti hetki, mutta pian puhelimesta kuului Henrietan ääni.
Hei! Huudahti Henrietta.
-Moi! Pääsetkö kylään? Kysyi Delis
-Hmm... joo sopii. Tulen pian, sanoin Henrietta ja lähti puhelimesta. Delisille tuli kiire valmistautua. Delis ehti juuri ja juuri, pian ovikello jo soi.Delis ei ehtinyt avaamaan heti ovea. Kun ovikellon äänestä oli kulunut kolme minuuttia kuului kauhea kolahdus. Heidis joka oli juuri saanut unenpäästä kiinni säpsähti ja alkoi huhuilla kiukkuisesti. Delikin kuuli äänen mutta ajatteli, että postimies oli oven takana ja, että Henrietta oli tilannut Delille jonkin lahjan. Nyt kuitenkin koputettiin olohuoneen ikkunaan.
-Se ei kyllä ole posteljooni, ajatteli Delis hiljaa itsekseen. Onneksi hän oli mennyt valmistautumaan omaan huoneeseen yläkertaan. Onneksi äidin ja Isäpuolen huone oli yläkerrassa. Deli hiipi hiljaa huoneeseen. Huoneessa oli vaatekomero ja iso sänky jonka molemmilla puolilla oli yöpöydät. Yöpöydillä oli lamput, mutta toisessa oli myös puhelin.
Delis nosti puhelimen kuulokkeen korvalleen ja soitti Henrietalle.
-Haloo, kuiskasi Delis.
-Hei, sanoi Henrietta myös kuiskaten.
-Missä sinä olet, kysyi Deli vähän huolestuneena.
-kotona. Miten niin ja miksi me kuiskimme?
Delis haukkoi henkeä ja kertoi Henrietalle.
-Etkö siis ole täällä, Deli sanoi vähän hätääntyneenä.
-No vitsi vitsi. Olen kaupassa ostamassa jäätelöä, miten niin?
Deli ei ehtinyt aloittaa kun kuului taas järkyttävä kolahdus joku oli Delisin huoneen oven takana.


Vastaus:
Kiva tällainen nopeatempoinen synttäritarina! Ihana tuo Heidins, oikeasti aika kaunis nimi! Vaikka siellä sun täällä oli kivaa, pientä kuvailua, voisi silti niitä olla vähän enemmän :), ja Delisin ajatuksista olisi kiva kuulla! Se myös lisää tarinalle mukavasti pituutta. 


Lilian Avery
28.04.2020 08:56
osa 2
Susi kääntyi ja jolkotti metsään. Katsoin sen perään.
- Liliaan! kuulin Jackin äänen. Käännähdin ja näin Markin ja Kathleenin lentävän minua kohti. Syöksyin alas heitä vastaan ja pudotin kaadon alhaalla olevalle Jackille. Jack virnisti ja lähti kuljettamaan kaatoa kohti salkoja, mutta Mark sai pallon ja teki maalin.
Kävelin metsänrajaa iltahämärässä. Ilma oli kirpeä ja täysikuu loisti valoaan. Astelin hiljakseen ja nautin illasta. En tietenkään olisi saanut olla siellä, mutta oli pakko päästä ulos. Metsä on kyllä hiukan kammottava, mutta tiesin, ettei näin lähellä rajaa ollut mitään. Astelin hitaasti, nauttien kuutamosta. Kello oli vasta puoli kymmenen, eikä minua väsyttänyt yhtään. Ruoho kahisi ja yölinnut lauloivat. Tuntui melkein satumaiselta. Seisahduin ja suljin silmäni. Joskus on vain hyvä rauhoittua ja olla ajattelematta mitään. Hetken vain seisoin. Sitten haistoin kammottavan löyhkän. Räväytin silmäni auki. Mikään ei ollut muuttunut. Vain yölinnut vaikenivat. Vedin sauvani esiin ja peräännyin. Joku, tai jokin on täällä, mutta en vain näe sitä. Pensaikossa rahisi. Alkoi kuulua raskasta hengitystä. Peräännyin yhä pusikosta. Otus ei enään liikkunut, rapina oli loppunut. Vain hengitys kuului yhä.
- Varjelum! kiljaisin varmuuden vuoksi. Väreilevä taikakilpi muodostui eteeni. Seisahduin. Hengitykseni tiheni ja kuulin sydämeni takovan kuin haluaisi pompata kurkusta ulos.
- Pysy rauhallisena... pysy rauhallisena... kuiskasin. Pensaassa rapisi taas. Sitten hiljeni. Se jokin tuntui kuulostelevan jotain... Pidätin hengitystäni. Rapina ei ollut aivan metsän rajan vieressä, vaan kymmenen metriä kauempana. Rapina alkoi taas. Se läheni, ja tassujen kova jytke tiheni. Se lähestyi. Ja kovaa vauhtia. Puristin sauvaani rystyset valkoisina. Onko tämä loppuni? En pystynyt sulkemaan silmiäni. Se voisi vaikka olla vain koira... Jokin iso pysähtyi melkein metsän rajaan. Olin juurtunut paikoilleni. Se ei ollut koira... Sillä oli kyllä kuono ja... Pensas kahahti, kun otus loikkasi eteeni. Se oli harmaa ja takkuinen. Se ei ollut susi.
- Ihmissusi! kirkaisin kauhistuneena. Ihmissusi katsoi minua ja ärisi. Kuola pärskyi suden suupielistä. Minun täytyy pysyä rauhallisena, en saa saada shokkia... Ihmissusi nuuhki äänekkäästi. Sen perusteella, mitä olen koulussa kuullut ihmissusista, susi olisi jo hyökännyt. Tuijotin lamaantuneena. Tuijotin suden silmiin. Näytti siltä, kuin susi olisi tajunnut jotain. Se lopetti ärinänsä ja kääntyi. Ihmissusi juoksi pois. En ollut uskoa sitä. Se juoksi pois, eikä hyökännyt kimppuuni! Kuka ihmissusi oikein oli? Tylypahka on maailman turvallisin paikka! Käännyin ja juoksin linnaan. Mikä sai suden toimimaan niin?
En kertonut kenellekään siitä, mitä tapahtui metsässä. Menin suoraan petiini ja yritin nukkua. Kaikki muu olivat jo syvässä unessa kun saavuin. Yöllä heräsin monta kertaa, ja aamulla en jaksanut melkein edes nousta sängystä.
- Lilian, mikä sinun on? Yleensä sinä pomppaat ensimmäisenä sängystä ja olet jo menossa, kun me muut vasta heräilemme, Tamara huolehti.
- Heräilin vain yöllä paljon, haukottelin ja aloin pukea hitaasti. Abigail katsoi minua huolestuneena.
- Pitäisikö sinun mennä sairaalasiipeen? Abigail kysyi.
- Ei, kyllä minä pärjään, ihan totta.
- Hyvä on sitten, älä sitten valita, ettemme sanoneet mitään, Kathleen varoitti. minä vain virnistin ja nousin ylös. Menimme aamiaiselle jo huolettomammin. Pöydässä pöllö liisi Kathleenin luokse. Kathleen otti lehden ja laittoi maksun pöllön jalassa olevaan pussukkaan. Heti etusivun nähdessään hän henkäisi.
- Kate, mitä on tapahtunut? Lily kysyi.
- Ihmissusi on hyökännyt oppilan kimppuun Tylypahkassa! Kathleen luki.
- Täällä? Ihmissusi! Lily henkäisi kauhistuneena.
- Ei! Kenen kimppuun hyökättiin? kysyin.
- Brent Hawkinsin, Rohkelikosta! Ei kuollut, mutta sai pahoja vammoja, Kathleen kertoi.
- Mitä se ulkona on tehnyt keskellä yötä?
- Mitä sinä teit ulkona keskellä yötä, Lilian Avery?
Pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, professori Whiley oli hiipinyt heidän taakse.
- Lilian, olitko sinä yöllä ulkona? Abigail kysyi järkyttyneenä. En vastannut mitään. Professori Wiley viittasi minut seuraamaan ja nousin ylös. Seurasin häntä pitkin käytäviä. Kuljimme suuren kivihirviön eteen.
- Viuhpiipore! Whiley sanoi. Kivihirviö kääntyi. Kierreportaat paljastuivat se takaa. Kiipesimme ne ylös. Whiley kolkutti oveen, ja Dumbledoren ääni sanoi: - Sisään! Astuimme Dumbledoren työhuoneeseen. Seinillä riippui entisten rehtoreiden muotokuvia, pienet pöydät olivat täynnä eriskummallisia kojeita. Rehtori Dumbledore istui pöydän takana vakavan näköisenä. Kaikki opettajat olivat paikalla vakava kasvoisina.
- Mitä sinä teit puoli kymmeneltä illalla ulkona? Dumbledore kysyi.
- Olin kävelyllä metsänrajassa, kerroin.
- Miksi?
- Koska halusin tyhjentää mieleni kaikista ajatuksista, napautin.
- Ymmärrän kyllä. Olen itse kokenu tuon saman, Dumbledore sanoi ja hymyili hiukan.
- Rehtori, miksi... professori Whiley aloitti. Dumbledore keskeytti.
- Näitkö sinä mitään erikoista? Dumbledore kysyi sormenpäät yhdessä.
- Näin, professori, aloitin ja vaikenin hetkeksi. Dumbledore kohotti kulmiaan. Päätin jatkaa: - Kuulin pensaassa rapinaa noin neljän jalan päässä. Sitten kuulin nuuhkintaa, ja tassujen töminää. Loitsin suojakilven varmuuden vuoksi, ja ihmissusi loikkasi eteeni. Se ärisi ja nuuhki, ja sen silmistä näin, että se tajusi jotain. Susi juoksi pois ja minä ryntäsin takaisin linnaan, kerroin. En vilkaissutkaan muita opettajia, katsoin vain rehtori Dumbledorea.
- Tajusi jotain? Osaatko sanoa, mitä se ymmärsi? Dumbledore kysyi. Hän katsoi minua kuin näkisi sisääni. Yritin miettiä.
- Se näytti... niin kuin olisi tuntenut minut. Mutta eihän kukaan ystävistäni ole ihmissusi? kysyin ja kurtistin kulmiani. Dumbledore pudisti päätään.
- Voit mennä, hän sanoi. Käännyin, enkä vieläkään katsonut muita opettajia. Tiesin, mikä ilme Whileyn kasvoilla oli. Närkästynyt ja vihainen. Seuraavaksi hän varmaan kysyisi, miksi rehtori ei ottanut Luihuiselta pisteitä pois. ARvasin oikein.
- Miksi et ottanut Averyltä pisteitä? Whileyn ääni kuului oven takaa.
- Miksikö? Koska itsekin olen rikkonut monesti rajoja. Ulkona oleminen on pieni asia verrattuna hyökkäykseen. Nyt ei ajatella Luihuisen tupaa vaan hyökkäystä, Dumbledoren ääni kuului selittävän.
- Miksi et kertonut hänelle? kuului nyt professori McGarmiwan ääni.
- En kerro, jos hänen vanhempansa eivät anna lupaa. Kirjoitan Jackille ja Auroralle ja kysyn, Dumbledore kertoi. Laskeuduin portaat alas. Mitä minulle ei saanut kertoa? Oloni oli hieman sekava.

Vastaus:
Ihanan tällainen jännä tarina! Voih, mitäköhän Lilianille ei saa ehkä kertoa? :O 

Lilian Avery

23.04.2020 17:50
SUDEN ARVOITUS
Luihuisen oleskeluhuoneen takassa räiskyi vihreä tuli. Ikkunoiden takana vesikasvit huojuivat virtauksien mukana. Joskus ohi vilahti kalaparvi, joskus näkyi kaukana vedenväen hahmoja, joiden atrain saattoi lentää lähelle heidän metsästäessään syötävää. Takan päällä oli käärmekynttelikkö ja kirjahyllyillä oli eläinten pääkalloja. Katosta riippuu vihertäviä lamppuja ja käärmepatsaiden smaragdisilmät hehkuivat hieman. Istuin takan edustalla Tummanvihreällä sohvalla pergamentti sylissäni ja sulkakynä korva takana
- En keksi enää mitään! En voi saada tähän kahtatoista tuumaa kuukiven käyttötarkoituksista! parkaisin vieressäni istuvalle Abigailille. Abigail hymähti.
- Yritätkö taas saada minua näyttämään omani? Abigail kysyi. Hän tuijotteli tuleen.
- En, ehkä, sanoin virnistäen. Abigail huokaisi ja otti esiin oman tutkielmansa.
- Kiitos! Voisitko tehdä jotain, tuo tuleen tuijottaminen särkee päätäni.Olen allerginen laiskuudelle! pyysin Abigaililta. Abigail ei vastannut, mutta otti kirjan ja alkoi lukea. Kopioin Abigailin pergamentistä loput kolme tuumaa ja käärin voitonriemuisesti esitelmäni rullalle.
- Nyt en enää avaa sinua! hihkaisin ja tungin rullan laukkuuni.
- Tule, Abigail. Mennään ulos! ponkaisin ylös ja nykäisin Abigailin pystyyn.
- En taida tulla. Mene sinä muitten kanssa, hän sanoi ja istui alas. Käännyin Tamaran puoleen.
- Tam, tule sinä. Abig sai laiskuuskohtauksen ja istuu tuossa vielä pari vuotta. Vietetään me se aika ulkona auringonpaisteessa! hihkaisin ja lähdin Tamaran, Elisabethin, Kathleenin ja Lilyn kanssa pois oleskeluhuoneesta. Astelin käytäviä pitkin nopeasti. Pääsimme pysähtymättä eteisaulaan, mutta sitten menomme keskeytyi.
- Lilian! joku kutsui minua. Käännyin kohti suuren salin ovea. Salista tuli meitä kohti Jack Turner Rohkelikosta.
- Sinulla on sulkakynä korvan takana, Jack virnisti. Otin sulkakynän pois ja tuikkasin sen korkeaan ponnariini.
- Mitä asiaa sinulla oli?
- Älä käytä mennyttä aikamuotoa. Minulla on asiaa. Dervissi & Paukkuun on tullut uusia tavaroita!
- Milloin on seuraava Tylyaho- viikonloppu? kysyin innokkaasti.
- Vasta kahden viikon päästä, Jack sanoi surullisesti.
- Kyllä me sinne asti eletään. Mitä uutta tuli?
- Uusi satsi lemupellettejä ja märkäsyttyviä raketteja, sitten oli jotain uusia, mitä en ole ennen nähnyt! Jack kertoi.
- Kiva! Nyt minä lähden kuitenkin lentämään! sanoin reippaasti. Melkein juoksin ulos.
- Eihän sinulla ole luutaa! Tamara huusi perääni. Pysähdyin kuin seinään. Muut saivat minut kiinni.
- Totta, sanoin hitaasti.
- Minä en ainakaan lähde takaisin hakemaan sitä! Tamara sanoi.
- En minäkään. Tulejo luuta! hihkaisin ja luuta liiteli luokseni. Kahleen virnisti ja teki saman. He nousivat luutiensa selkään ja ponnistivat ilmaan. He lensivät huispauskentälle.
Tamara haki kaadon ja heitti sen ilmaan. Aloitin Kathleenin kanssa pelin. Sain ensimmäisenä kaadon ja lähdin viemään sitä kohti maalisalkoja. Kathleen esti syöttöni ja kiersi katsojien tornin. Tulin häntä vastaan, ja sain kaadon. Lähdin syöksymään kohti maata. Tuuli suhisi korvissani. Hiukan ennen maata suoristin syöksyni ja väistelin Kathleenia. Kiersin maalisalot ja heitin. Kaato sujahti vanteen läpi. Kathleen nappasi kaadon, ennen kuin se ehti tippua maahan.
- Mark! Mene sinä Katheenin puolelle, minä menen Lilianin! kulin Jackin huutavan. Kathleen syötti Markille ja Mark teki maalin. Mark ja Kathleen läpsäyttivät ylävitoset ja peli jatkui. Jack syötti, minä syötin takaisin. Jack lensi korkealle ja veti Kathleenin ja Markin peräänsä. Hän pudotti kaadon minulle, lensin maalisaloille ja tein maalin. Jack nousi seisomaan luudallaan ja kumarsi. Minä virnistin.
- Tulkaapa alas sieltä! kuului ääni kentän laidalta. Laskeuduimme alas. Tai muut laskeutuivat, minä jatkoin matkaani katsomon yli. Laskeuduin katsomon taakse ja kävelin kentän laidalle.
- Anteeksi, rehtori Dumbledore, luutani ei totellut, sanoin Dumbledorelle ja hymyilin viattomasti.
- Onko teillä harjoitukset? Dumbledore kysyi.
- Ei ole, lensimme huviksemme, sanoin reippaasti.
- Onko se sallittua? Dumbledore kysyi pilke silmäkulmassaan.
- Ei ole, Jack sanoi.
- Sitä minäkin. Lentäkäähän takaisin. Noin hyvää huispausta en ole nähnyt vähään aikaan! Dumbledore kehui ja hymyili. Nousin luutani selkään ja ponnistin ilmaan. Nappasin kaadon ja tein maalin sillä aikaa, kun muut kummastelivat Dumbledoren sanoja. Otin kaadon taas ja lensin ylös. Jäin sinne leijumaan. Katselin metsän rajaan. Siellä istui susi ja katosi kentälle. Tarkalleen ottaen minuun.


Vastaus:
Kiva tarina! Ihana tuo alkukuvailu tuosta tupahuoneesta. Pidän Lilianin innokkuudesta <3. Naurahdin tuosta Abig-lempinimestä, aina kun luin sen uudelleen ja uudelleen, mieleen tuli possu :'D. Huispauspeli oli mukava lisä, ja meno oli vauhdikasta!
-Kannattaisi lukea tarina läpi ennen julkaisemista ettei kirjoitusvirheitä esiinny :)
-Sinulla ei ole vielä ostettu luutaa, joten sibulla ei sitä omistuksessa voi olla. Koulun luutavarastosta voi kuitenkin vanhoja Puhtolakaisuja lainata ilmaiseksi ;) 


Melanie Low

16.04.2020 16:11

Luku 1 ~Mitä seuraavaksi?~
klo. 19.00
Katselin autiolle tielle hiljaa. Monta päivää sitten oli alkanut sataa eikä sille tuntunut olevan loppua. En ollut käynyt ulkona koko viikkoon ja minua alkoi jo ärsyttää, voisiko se typerä sade jo loppua. Bell huusi alakerrassa äidille ja äiti huusi takaisin. Lyxander keskusteli muka niin älyllisesti isän kanssa, koska luuli, että maapallo on littana. Kaiken sen melun alla minkä kuulin perheestäni kuului myös hiljainen pöllön huhuilu. Katsoin jokaisen ikkunaan, mutta en nähnyt mitään. Avasin jopa oven, sillä tuloksella, että kastuin kauttaaltaan. Kuulin nokan koputusta ja mietin mistä ääni mahtaisi olla peräisin. Olin juossut koko talon läpi varmaan kymmenesti ennen kuin tajusin, etten ollut katsonut ullakkohuoneeni pienestä ikkunasta.
Juoksin portaat huoneeseeni ja siellä ikkunan takana oli märkä pöllö. Se näytti väsyneeltä ja se oli levittänyt sulkansa suojaksi tuulelta. Avasin ikkunan, jolloin pöllö lensi minua päin. Vaikka sain pienen haavan poskeen kynnestä, en voinut muuta kuin nauraa. Suljin ikkunan ennen kuin huoneeni täyttäisi tulva. Pöllö huhuili huhuilemistaan ja laskeutui työpöydälleni. Vasta silloin huomasin sen jalassa olevan kirjeen.
Pöllö ojensi kirjeen iloisesti huhuillen, mutta niin kovaa, että isä kuuli sen. Kuulin hänen askeleidensa äänet portaissa.
"Kuulin pöllön huhuilua", isä sanoi, kun oli kavunnut viimeisenkin portaan huoneeseeni. Näytin hänelle kirjettä ja isän ilmeestä päätellen se oli kutsu Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun.
"Avaa se!" isä hoputti ja aukaisin punaisen sinetin, jossa oli Tylypahkan vaakuna. Kuoresta tipahti lattialle kolme paperiliuskaa. Yhdessä oli kutsu, toisessa ostoslista ja kolmas oli Tylypahkan pikajunan lippu. En voinut esittää, että olisin yllättynyt, sillä ensimmäiset merkkini taikuuteen oli, kun olin onnistunut tekemään reiän kattoon.
Minun ei tarvinnut lukea itse kutsua, koska olin lukenut isän kutsun niin monta kertaa, että osasin sen jo ulkoa. Junalipun laitoin pöydälle ja rupesin katselemaan tavaralistaa. Paljon kirjoja ja taikavälineitä.
"Isä, saanko minä kissan?" kysyin. Olin aina halunnut kissan, mutta vanhempani eivät olleet suostuneet.
"Katsotaan sitä sitten viistokujalla", isä sanoi, mutta tiesin hänen suostuvan. Aina kun hän sanoi katsotaan myöhemmin, hän suostui.
klo. 21.00
Isä ilmoitti, että menisimme huomenna Viistokujalle ostamaan kaiken, joten menin varhain nukkumaan. Kuulin huoneeni oven lukon napsahtavan kiinni. Äiti oli ottanut periaatteeksi lukita oven aina öisin, että en harhailisi unissani alakertaan ja loukkaisi itseäni. Pyörittelin mielessäni päivän tapahtumia. Minä pääsisin Tylypahkaan! Vasta nyt ymmärsin kunnolla mitä se meinasi. Saisin opiskella taikuutta ja ehkä käydä Kielletyssä metsässä.
klo. 7.00
Heräsin pirteänä ja odotin innoissani Viistokuja reissua. Toivoin, että lähtisimme kohta, mutta äiti tuli kertomaan, että lähtö viivästyisi vähän, sillä Bell oli onnistunut saamaan purkkaa tukkaansa.

Vastaus:
Ihana pieni tarina! Haha, miten purkkakin pääsi tukkaan... Ne rimmaavat muuten aika hyvin! :D
Tylypahkan tarina~tarinoiden taikuutta vuodesta 2019
Sinut toivottaa tervetulleeksi Kirsikka (YP) sekä Kuutamo (VYP)
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita